lauantai 27. huhtikuuta 2013

Onnistuneet kenraaliharjoitukset

Paikkamakuussa

Tänään viimeiset kokeenomaiset treenit Hillalle ennen koetta. Ja kumpikin koira teki aivan loistavasti! Hyvällä mielellä voi lähteä kokeisiin. Treenit olivat pk-kentällä.

Paikkamakuu kumpikin koira yhdessä 4 minuutin ajan. Keskittyivät nyt paremmin kuin viime viikolla eivätkä hirveästi vilkuilleet ympärilleen. Hilla kerkisi nuuhkia toisin maata välissä.

Hillan voittaja
Seuraaminen: Lähdettiin liikkeelle ilman kunnon virittelyjä ja alku oli aika huono. Taisi jäädä ensimmäisen perusasennon seisomaan. Sen jälkeen Hilla lähti mukaan ja teki todella hyvällä asenteella seuraamista. Pientä pomppimista oli juoksupätkissä, kun vire oli niin ylhäällä, mutta muuten oikein kivaa seuraamista.
Liikkeestä istuminen: Vaikutti jäävän vinoon istumaan, mutta epäilen, että onnistuin kävelemään itse vinoon, koska Hillalla ei ole tapana jäädä jäävissä vinoon.
Luoksetulo: Erinomainen, vaikka välit taisivat olla lyhyemmät kuin kisoissa. Hyvin laukalla loppuun saakka.
Ruutu: Erinomainen. Ainoa asia, josta voisi napista on, että Hilla lievästi juoksi ohi ennen kuin tuli seuraamaan.
Hyppynouto: Erinomainen. Oli lähellä, että ei palautuksessa törmännyt, kun oli niin paljon vauhtia.
Metallinouto: Erinomainen. Ehkä lievästi vinossa luovutuksessa.
Tunnari: Olisi mennyt kisoissa nollille, sillä nosti hieman väärää ennen kuin toi oikean. Palautti kuitenkin laukalla.
Kaukot: Liikkui mutta niin vähän, että kisoissa olisi saatu pisteitä. Pomppasi kuitenkin selvästi eteenpäin istu-seiso vaihdossa. Muuten ihan kivat vaihdot. Oli lähellä, että ei seisonut viimeistä maahan-käskyä.
Yleisvaikutelma: Pienen alkukankeuden jälkeen seuraamisessa Hilla suoritti todella hyvässä vireessä ja todella varman oloisesti. Liikkeiden välit oli paremmat kuin koskaan ja Hilla pysyi kerrankin koko ajan lähellä. Vielä saisi kuitenkin liikkeiden välejä työstää. Hilla myös jaksoi todella hyvin kaukoihin saakka pitää virettä yllä.

Tinjan avoin
Seuraaminen: Hyvässä vireessä teki ja jaksoi hyvin loppuun saakka aika pitkän seuraamispätkän. Näytti siltä, että lopussa ei seurannut yhtä tiiviisti kuin alussa. Käännökset onnistuivat kuitenkin aika kivasti.
Liikkeestä maahan: Erinomainen. Ehkä hieman epäröi maahanmenossa.
Luoksetulo: Hyvä vauhti, mutta vaaaaalui taas pysäytyksessä. Olisi pitänyt käyttää käsimerkkiä sanallisen käskyn sijaan.
Liikkeestä seisominen: Erinomainen. Ehkä jäi lievästi vinoon.
Nouto: Erinomainen. Vauhti todella hurja sekä hakuosuudessa, että palautuksessa. Tuli ehkä lievästi vinoon perusasentoon.
Kaukot: Erinomainen.
Hyppy: Tuplakäsky hyppyyn lähtöön ja tuplakäsky istumiseen. Uusittiin heti perään ja tuli kympin hyppy. Ei ihan keskittynyt ensimmäisessä yrityksessä.
Yleisvaikutelma: Tinja teki todella hyvässä vireessä alusta loppuun saakka ja näytti vaan innostuvan vain enemmän loppua kohden. Pysyi liikkeiden väleissä hyvin mukana, mutta Tinjalla ei olekaan niitten kanssa ollut hirveästi ongelmia.

Hilla teki vielä pikaiseen kertaalleen liikkeestä istumisen (katsoin jääkö vinoon eikä jäänyt), tunnarin ja kaukojumppaa. Ei ollut hyvä idea lähettää Hillaa tunnareille heti sen jälkeen kun sitä oli ensin riehutettu pallolla: nosteli sitten lähes kaikki väärät, koska oli vain liian korkeassa vireessä. Kaukojumppaa selvästi tarvittaisiin enemmän. Ensi viikolla keskitytään siis erityisesti tunnariin ja tehdään paljon kaukojumppaa.

Kaivettiin meidän frisbee talven jäljiltä esille ja heiteltiin Hillalle vielä sellaistakin treenien päätteeksi. Hillalla oli todella kivaa juosta frisbee suussa kovaa karkuun eikä se halunnut palauttaa sitä minulle, kun Tinja oli minun vieressä kyttäämässä milloinka pääsee hyökkäämään Hillan päälle.




Torstai
Torstaina käytiin vaihteeksi pk-kentällä harjoittelemassa hyppyjä. Hilla teki hyppynoutoa metallikapulalla. Todella hyvin meni, vaikka ei olla metskulla tehty hyppyä sitten viime kesän. Hilla ei yhtään arkonut metallia ja vauhtiakin oli aivan liikaa, kun meinasi palautuksissa törmätä minuun. Vinot heitot sujuivat myös kivasti; vain kerran lähti hakemaan esteen ohi. Seuraamiset menivät todella kivasti. Hilla keskittyi hyvin, mutta vielä takapää saisi olla hieman paremmin mukana vasemmalle käännöksissä. Tehtiin myös yksi luoksetulo läpijuoksuna: pientä hidastelua alkuun, kun odotti pysäytyskäskyä, mutta kiihdytti sitten hyvään vauhtiin, kun kerrankin sai luvan kanssa sai juosta. Tarkistettiin muutamalla toistolla, että ruudun paikka on pysynyt hyvänä ja kerran liikkeestä istuminen, joka myös hieno. Loppuun vielä tunnari kertaalleen, jossa oli hieman hidas, mutta toi oikean ja palautti laukalla.

Tinjan kanssa tehtiin avoimen hyppyä. Eka jäi esteen eteen seisomaan, kun kuvitteli saavansa sillä tavalla nopeammin palkan. Korjauksen jälkeen Tinja teki kerta toisensa jälkeen oikein hienot hypyt ja istui yhdellä käskyllä. Tinja teki myös liikkeestä maahanmenon, jossa se kyllä eka seisoi ja sitten istui ja vasta kolmannella kerralla maltettiin mennä maahan. Tinjakin teki yhden luoksetulon läpijuoksuna (todella hyvällä vauhdilla) ja loppuun hieman seuraamista. Oikealle käännöksiä pitäisi treenata enemmän, sillä Tinja tahtoo kiertää Oulun kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti